Ammattitaidon yhdistäminen palkkausjärjestelmään
Ammattitaidolla ymmärretään nykyisin laaja-alaisia työ- ja toimintakokonaisuuksia. Ammattitaito on yhä enemmän moniammatillista. Laaja-alaisen osaamisen rinnalla edellytetään vahvaa erikoisosaamista. Ammatillinen osaaminen on ammattiteorian ja käytännön taitojen integroitunut kokonaisuus, joka näkyy sujuvana toimintana, käytännön taitoina ja kykynä ratkaista ongelmia työtilanteissa. Ammatilliseen toimintaan sisältyvät tiedollinen perusta, harjaantumisen kautta muodostunut käytännön taito sekä myös "äänetön" tieto, tunteita, kokemuksia ja oivallusta. Osaamisen piirteitä ovat lisäksi oman osaamisen arviointi, itsenäinen ongelmanratkaisukyky sekä kyky suhtautua kriittisesti ja oppia uutta kokemusta hyödyntäen. Ammatissa kehittyminen ja työkäytäntöjen uudistaminen sekä muuttuvat työelämävaati-mukset edellyttävät itsearviointi- ja oppimistaitoja ja halua oppia jatkuvasti lisää. Hyvä ammattitaito ja laaja ammattisivistys merkitsevät sellaisia valmiuksia, joiden avulla työntekijät pystyvät selviytymään alansa vaihtelevista tehtävistä, kehittämään ammattitaitoaan sekä täydentämään sitä jatkuvasti. Ammattisivistyksessä yhdistyvät vahva ammatillinen osaaminen ja yleissivistys. Se sisältää myös arvo-osaamisen ja sisäistetyn ammattietiikan, jotka auttavat ratkaisemaan toiminnan oikeutusta ammatissa, työelämässä ja yhteiskunnassa. Hyvään ammattitaitoon kuuluvat kädentaidot sekä kyky soveltaa tietoa käytännön tilanteissa. Uudistuva työelämä vaatii vastuullisuuden ohella työhön sitoutumista sekä työ- ja toimintakykyisyyttä. Työ on yhä enemmän tiimityötä ja yhdessä tekemistä, joka vaatii sosiaalista kyvykkyyttä.
Ammatillinen osaaminen määritellään työ- ja toimintakokonaisuuksien hallinnaksi, joka sisältää neljä kavalifikaatioaluetta. 1) Suunnittelukyky (tietämättömyyden voittaminen), 2) Sosiaalinen kyky (tarkoituksettomuuden voittaminen) 3) Teknis-taidollinen kyky (taitamattomuuden voittaminen) ja 4) Arviointikyky (voimattomuuden voittaminen). Tämä edellyttää kaikille yhteisten ydintaitojen hallintaa, työn tavoitteiden ja merkityksen ymmärtämistä, työn perustana olevan tiedon hallintaa, työmenetelmien, työvälineiden ja -materiaalien hallintaa, työprosessien hallintaa sekä työn eettistä hallintaa. Alla on pelkistetty malli, jonka pohjalta on mm. rakennettu X yritykselle palkkaus- ja kannustusjärjestelmä.![]()

